KATKELMA KIRJASTA "30 HARHAVERHOA"
Kirjoittanut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)
19.5.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
KUN HARHA POISTETAAN, JÄÄ VAIN TOTUUS.
Metsä
Metsä on vihreä ja upea ja siellä on monia epätavallisia kukkia ja puita. Säätila on "säätön" siinä mielessä, että se on täydellinen. En tunne mitään ulkoista lämpötilaa. Tuulenhenkäys on lempeä ja hyväilevä, kuin pehmeitä höyheniä heilutettaisiin ympärilläni – kuitenkaan se ei liikuta pensaita tai kukkia. Kosteus näyttää tulevan maasta. En löydä puroja tai jokia eikä ole ehdottomasti satanut yhtään saavuttuani. Kuitenkin kaikessa on kevyttä kastetta, vaikka auringot ovat korkealla taivaalla.
Ei ole koskaan täysin pimeää, koska kolme kuuta valaisee erittäin tehokkaasti. Yksi hyvin epätavallinen asia on, etten ole nähnyt koskaan varjoa. Silloinkin kun auringot ovat matalalla horisontissa, ei ole varjoja. Lisäksi tämän paikan olennot eivät liiku. Ne ovat yhdessä paikassa ja sitten yhtäkkiä se ovat toisessa paikassa. Haluan epätoivoisesti saada jakaa tämän jonkun kanssa, mutten kenties silloin en pitäisi tätä päiväkirjaa.
Minun kai pitäisi ensin selittää, miten tulin tähän paikkaan. Luulen, että pystyn vielä muistamaan. Tässä paikassa aika on hyvin erilaista. En pysty mitenkään arvaamaan, miten kauan olen ollut täällä. Auringot ovat kulkeneet taivaan poikki 12 kertaa, mutta minulla ei ole aavistustakaan, muistuttaako tämä maapallon aikaa. Maapallolla vuorokausi muodostuu auringon nousemisesta ja laskemisesta, kuun nousemisesta ja laskemisesta ja sitten tulee seuraava auringonnousu ja se on seuraava päivä. Täällä ei kuitenkaan näytä olevan mitään rytmiä aurinkojen nousemisella ja laskemisella. Vaikuttaa melkein siltä, että se tapahtuu minulle. Jos ajattelen, että aurinkojen täytyy olla jo aika laskea, niin katsoessani seuraavan kerran ne ovat laskeneet.
Mutta takaisin siihen, miten tulin tänne. Muistini mukaan meditoin maapallolla, rannalla lähellä kotiani. Ensimmäisen kerran tullessani tänne oli vain muutama hetki ja sitten yhtäkkiä olin taas rannalla. Nautin niin tuosta kokemuksesta, että yritin sitä uudestaan. Toisella kerralla pysyin täällä vähän pidempään. Kolmanteen kertaan mennessä olin jo hämmentynyt siitä, olinko siellä ja tulin tänne vai olinko täällä ja menin sinne. Silloin muutos alkoi. Tiesin, että voisin muuttaa ympäristöäni, mutta en tiennyt, mikä oli totta ja mikä kuviteltua.
Lopulta olin todella uupunut harjoituksesta ja menin makuulle (jossain) ja nukahdin. Kun heräsin, olin täällä. Voisin kai palata rannalle, jos haluaisin tarpeeksi kovasti, mutta en ole oikeasti yrittänyt. Minua kiehtovat niin tämän uuden paikan näkymät ja äänet, ettei minulla ole ollut mitään halua vielä lähteä.
Kaikista polariteeteista on ikään kuin tullut yhtä. Olen epätoivoisen yksinäinen ja kuitenkin samaan aikaan hyvin tyytyväinen ja rauhassa. Rakastan tätä paikkaa, kuitenkin samanaikaisesti vihaan sitä. Mitä pidempään olen täällä, minulta katoavat tunteet. Oivallan nyt, että tunne vastakohdista on välttämätön tunteiden kokemiseen. Olen myös oivaltanut, että ainakin minulla tunteet ja halu ovat punoutuneet yhteen. Kenties siitä syystä olen edelleen täällä. Haluan olla täällä, mutta en halua olla täällä. Kun tunteeni saavuttavat tasapainon, niin tapahtuu myös haluilleni. Siksi en osaa arvata, jäänkö tähän paikkaan vai lähdenkö. Tunteiden ja halujen lähtiessä vähitellen elämästäni, minulla ei ole mitään tunnetta siitä, mikä ne korvaa. Kenties tässä paikassa ei tarvita korvaamista.
Monet asiat eivät ole tarpeellisia täällä, koska ei ole erillisyyttä. Kun katselen kukkaa ja kiinnitän huomioni siihen, minusta tulee yhtäkkiä kukka. Olen kuitenkin samanaikaisesti edelleen itseni. Itseni? Mikä se on nyt? Ennen "itseni" oli se, mitä tunsin tai mitä halusin tai mitä ajattelin. Nyt näiden kolmen välillä on vain vähän eroa. Kun ajattelen, olen, joten ei ole mitään halua, koska ei ole erillisyyttä haluamiseen ja saamiseen välillä. Ilman erillisyyttä ei ole omistamista ja siksi ei ole omistajaa tai tarvetta olla omistettu. Maapallolla oli suuri ero ajatusten ja tunteiden välillä, mutta täällä ne ovat yhtä. Maapallolla voin ajatella tunteitani tai tunteideni piilottamista tai minulla voi olla tunne jostain ajatuksesta. Jos olin tunteikas, usein en kyennyt ajattelemaan ollenkaan. Täällä minulta katoaa tuo ero.
Tunnen myös, että minulta katoaa kyky kommunikoida tällä tavalla – erottaa jokainen ajatus sanaksi ja laittaa sanoja riviin. Tunnen, että minun täytyy kirjoittaa tämä nopeasti, kun vielä muistan tämän kommunikointimuodon. Kuten sanoin aiemmin, täällä kommunikoidaan olemalla yhteydessä. Täällä on eräs pieni lentävä otus, mutta kuten sanoin aiemmin, olennot eivät liiku. Siksi tarkoitan lentämisellä, että tämä otus elää ilmassa. Jos haluan tietää, miltä tuntuu elää ilmassa tai puhua tälle otukselle, siirrän vain huomioni siihen. Silloin olemme yhtä. On vaikeaa selittää, miten tämä tapahtuu. Seison maassa katsellen tuota otusta, mutta katselen myös ilmasta itseäni. Se on vähän kuin maapallon uni, missä olen osallistuja ja tarkkailija.
Aivan kuten olennot täällä eivät liiku, en minäkään liiku. Olen vain tässä ja sitten olen tuossa. Mutta se on erilaista kuin oleminen "tässä" tai "tuossa" maan päällä, kun täällä ei ole todellisia rajoja. Näen jonkun muodon ympärilläni, mutta se eri rajoita minua. Voisin kai muuttaa muotoa, mutta roikun edelleen maakehossani. Se on minusta mukava ja tarvitsen sitä, jos haluan palata. "Haluan" – en ole varma nyt, mitä se merkitsee. Tuosta sanasta on tullut erittäin abstrakti ja merkityksetön. Monet asiat joilla on merkitystä maapallolla, eivät ole nyt tärkeitä.
Ruoka ei ole tarpeellista täällä. Mikään ei näytä syövän, minä mukaan luettuna. En ole tuntenut nälkää tai janoa enkä ole tehnyt tai poistanut mitään jätettä. Itse asiassa täällä ei ole lahoamista. Kaikki on täydellistä ja kaunista ja sitten yhtäkkiä se on poissa ja jokin muu korvaa sen. On monia kukkia ja puita, mutta en ole nähnyt yhtäkään kuollutta lehteä tai kukkaa. Lehdet eivät putoa maahan, vaan pysyvät puussa. Kukat eivät kasva, vaan näyttävät yhtäkkiä täysin kehittyneiltä. Sitten yhtäkkiä ne ovat poissa.
Täällä ei ole mitään kodin tarvetta, koska en tarvitse suojaa tai suojelua. En tarvitse myöskään nukkumispaikka, koska en nuku täällä. En ole vielä nukkunut enkä tunne väsymystä. Energiani on muuttumaton ja tasapainossa. Itse asiassa kaikki on tasapainossa. On tilaa kaikelle ja kuitenkin on äärettömästi tilaa ja on täydellisen läheisyyden tunne maailman kanssa, kuitenkin samanaikaisesti täydellinen eristäytyneisyyden tunne.
Olennot joita olen tavannut tähän mennessä, eivät ole lainkaan kaltaisiani. Tarkoitan, että ne näyttävät enemmän eläimiltä ja puilta. En ole vielä kokenut olentoa, mikä tuntuu ihmiseltä. Maasanastoni ei juuri kykene selittämään tätä ilmiötä. En tiedä, mitä ihmisen kaltainen olento olisi täällä – kuitenkin tiedän, etten ole tavannut sellaista.
Kenties nyt on aika tavata yksi. Taaskaan maakieli ei riitä tässä. En voi sanoa, että on aika tavata joku. Täällä ei ole aikaa eikä voi tavata toista, koska olemme kaikki yhtä. Kun sanon nämä sanat, alan kokea jonkun sisälläni. Kuitenkin ulkopuolellani se tuntuu ihmiseltä. Toivon, että se ottaisi kehon. Minun on liian vaikea ymmärtää olentoa ilman kehoa.
"Hei, huhuu, oletko ihminen?" kysyn.
Olento nauraa. Ensin olen hetken loukkaantunut, sitten tunne häviää. En voi enää pitää kiinni tunteista – ne tulevat nyt enemmän muistona kuin kokemuksena.
"Nimeni on luullakseni Jay", sanon.
"Meillä ei ole täällä nimiä", se vastaa. "Mutta keksimme sellaisen, jotta olosi on mukavampi. Miltä sinusta tuntuu Rhea?" se kysyy telepaattisesti.
"Se on kiva", sanon käyttäen edelleen ääntä.
"Täällä sinun ei tarvitse rasittaa kulkuneuvoasi tuottamalla noita ääniä. Tiedämme, mitä haluat kommunikoida kanssamme", se sanoo.
"Minulla on hyvin monia kysymyksiä. Haittaako se?"
"Ei tietenkään, siksi olemme täällä."
"Ensinnäkin, miksi tunnen enemmän erillisyyttä sinuun kuin muihin olentoihin, joiden kanssa yhdistyn?" kysyn nyt telepaattisesti.
"Ai, vastaus on: koska pyysit sitä. Kun alussa kommunikoimme kanssasi, yhdistyimme, mutta tarvitsit edelleen erillisyyttä."
"Se on totta", vastasin. "Minusta tuntui hyvin epätavalliselta, kun tulit aluksi. Miksen tunne tarvetta olla erillään toisista, kuitenkin tunnen tarvetta olla erillään sinusta?"
"Voi hyvänen aika, sinulla on tosiaan monia kysymyksiä. Sinun täytyy oppia, että täällä sinulla on myös vastaukset."
Tämä ajatus on täysin vieras minulle. Tarkoitan, että tiesin maapallolla, että minulla oli intuitio ja minulle kerrottiin, että voisin löytää omat vastaukseni. En kuitenkaan oikein uskonut sitä. Luin ja opiskelin jatkuvasti ja etsin vastauksia. Silloinkin kun meditoin tai rukoilin, kohteena oli joku muu. Nyt muistan hämärästi yhden meditaation, mikä minulla oli toisella rannalla ja missä minua käskettiin rukoilemaan – ei Jumalaa, vaan korkeampaa itseäni. Mutta korkeampi itsekin oli erillään maakehostani. Kuten oivalsin, tiesin tosiaan vastaukset ja unohdin kysymykset, jotka aioin esittää, ja sanoin vain: "Näyttäisitkö minulle paikkoja?"
"Minne haluaisit mennä? Kuten tiedät, täällä ei ole liikettä, joten en voi antaa sinulle kiertokäyntiä niin kuin maapallolla."
"No sitten, ehkä voit näyttää minulle, mitä ihmiset tekevät täällä."
Taaskin se nauraa. "Me emme tee täällä, me olemme. Mutta luulemme tietävämme, mitä tarkoitat."
Hetkessä olimme valtavassa luolassa. Tunsin monien olentojen energian, mutta näin vain ympäri huonetta pyöriviä kuvioita.
"Mitä ne tekevät?" kysyin.
"Ne yhdistyvät. Nämä olennot opettelevat sitä, minkä sinä opit pian."
"Mikä tuo on?" kysyin osoittaen levottomana pyörivää energiaa.
"Niin monia kysymyksiä. Vastaukset ovat selviä, kun olet valmis kokemaan ne."
Katselen ympäri luolaa ja näen monia eri energiamuotoja liikkuvan ympäri. Ihmettelen, onko niillä kehoa vai onko se kaikki, mitä ne ovat. Tunnen niiden ihmisyyden, vaikka ne eivät ole ihmisiä. Niissä on kuitenkin jotain, mikä saa minut oivaltamaan, että olen yksi niistä. Kysyn oppaaltani, mitä minun on tarkoitus tehdä seuraavaksi, ja se sanoo: "Liity niiden joukkoon."
"Miten voin tehdä sen? Hädin tuskin näen niitä."
""Hädin tuskin" riittää", se vastaa. "Mene vain eteenpäin ja kuuntele sydämelläsi. Ne tuntevat sinut ja kertovat, mitä tehdä."
Menen sitten eteenpäin tai paremminkin minut vedetään niiden ryhmän keskelle. Yhtäkkiä tiedän, että minun on tarkoitus seurata pientä valoa johonkin määränpäähän. Kun seuraan tuota valoa, huomaan liikkuvani – ensimmäistä kertaa – eteiskäytävää pitkin. Pieni valo tulee kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi, kun liikun. Alan oivaltaa, että tämä valo on olento. Kun oivallan tämän, se tulee tervehtimään minua. Sitten saan euforisimman tunteen, minkä pystyn muistamaan. Olen tuo olento ja se on minä.
"Tule", kuulen äänen sanovan sisälläni ja ulkopuolellani. "Sinun täytyy tietää jotain."
Kun valo ja minä siirrymme käytävän päähän, astumme suureen huoneeseen, mikä on täynnä monia muita valopisteitä. Joillain näistä valoista vaikuttaa olevan epämääräinen keho ympärillään ja toisilla ei ole. Nyt huomaan, että kehoni on paljon kevyempi kuin aiemmin ja siitä on tullut läpikuultava.
Etsin sisältäni ja ulkopuoleltani määritelläkseni tämän valo-olennon ytimen, jotta voin kysyä kehoni sisältä, kun yhtäkkiä kuulen hyvin rakastavan vastauksen.
"Kyllä, rakkaani, kehosi on muuttunut. Se on omaksunut hyvin korkean värähtelytaajuuden ja siksi se ei näytä yhtä tiiviiltä kuin ennen. Älä huoli. Monia vastauksia tulee, ennen kuin kysyt, jos olet valmis kuuntelemaan. Tämä huone on täynnä sinunlaisiasi olentoja, jotka ovat tulleet oppimaan totuudesta. Säteilevä valo-olento joka nyt puhuu, on korkeampien ulottuvuuksien jäsen ja sitä kutsutaan "lady Letoksi". Kuuntele nyt ja kuulet."
Asetun huoneen takaosaan, missä kuulen puhtaan ja laulavan sisäisen äänen, minkä tiedän jotenkin lähtevän tuosta olennosta, lady Letosta. Tiedän, että hän puhuu meille kaikille, jotka olemme kerääntyneet tänne, mutta samaan aikaan hän puhuu jokaiselle meille hyvin intiimisti ja henkilökohtaisesti. Kuulen hänen äänensä sisälläni ja kaukaa.
"Rakkaat ystävät, minä, lady Leto, puhun teille rakkaudella, mikä on harhakuvaton. Olen iloinen, että olette löytäneet tienne tänne osallistuaksenne tähän prosessiin, missä irtipäästätte harhasta ja suojaudutte siltä. Mutta ennen kuin voitte tehdä sen, teidän täytyy ensin ymmärtää, mitä harha on. Harha on kuin kotelo, minkä luotte ympärillenne ja sisällenne, kun kasvatatte siipiänne ja opettelette lentämään.
"Miten luotte nämä harhakuvat? Jotkut harhakuvat opittiin auktoriteettihahmoiltanne, kun olitte lapsi, ja toiset loitte itse tuntemattoman pelosta. Kun olette tilanteessa, minkä kohtaamiseen kykenemisestä ette ole varma, luotte jonkin kuorikerroksen, minkä uskotte helpommaksi käsitellä. Tämä prosessi alkaa epävarmuudesta kykyynne seistä vahvana missä tahansa tilanteessa. Sitten haluatte tilanteen olevan tietyllä tavalla – tavalla minkä tunnette mukavammaksi. Sitten tuo halu kehittyy odotukseksi. Odotus ohjaa sitten havaintotapaanne.
"Jokaisessa tilanteessa on aina myriadeja mahdollisuuksia ja havaitsette sen, mitä haluatte kokea ja odotatte kokevanne. Jos menette kävelylle metsään ja haluatte nähdä lintuja ja odotatte sitä, etsitte tiedottamatta sitä ja kiinnitätte huomionne niihin. Jos haluatte nähdä roskia ja odotatte sitä, etsitte niitä ja näette pääasiassa sitä. Totuus on, että sekä linnut että roskat ovat rinnakkain ja valitsette todellisuutenne haluillanne, odotuksillanne ja niitä seuraavilla havainnoillanne.
"Kysytte ehkä: "Miksi joku haluaisi nähdä roskia kävellessään metsässä tai haluasi minkään negatiivisen kokemuksen?" Vastaus on "tapa". Olette oppineet tuntemaan turvaa siitä, mikä on tunnettua, ja turvattomuutta siitä, mikä on tuntematonta. Jos teillä on kasvaessanne ollut negatiivinen ympäristö, olette oppineet tuntemaan turvaa siinä. Tunnette vain sen ja siksi odotatte negatiivisuutta, koska haluatte tuttua tuntemattoman sijasta.
"Uskotte ehkä, että se harha on ongelma, että määrittelette virheellisesti ulkoisen maailmanne. Tämä on tietysti totta, mutta harhakuvat ympäröivästä maailmastanne ovat pelkästään heijastuksia niistä harhoista, joita olette muodostaneet sisällenne mielipiteistä, peloista, epävarmuuksista ja kiinnikkeistä. Entinen ympäristönne loi nämä sisäiset epäpuhtaudet ja ne heijastavat todellisuuden, mikä näyttää olevan ikään kuin jotain muuta. Luotte tämän "ikään kuin" –todellisuuden, koska se tulee tunnetustanne ja siksi se tuntuu turvallisemmalta. Sitten tarkastelette elämää tästä näkyvästä todellisuudesta käsin ja teette päätöksiä tuon näkökulman perusteella, ette rauhallisen ja valaistuneen mielen ja rakastavan sydämen näkökulman perusteella. Jos voitte mennä sisäänne ja tarttua näihin epäpuhtauksiin ja parantaa ne, voitte saada takaisin luontaisen muistonne totuudesta. Tämä totuus voi antaa kaikkien harhakuvien antaman turvallisuuden, sillä se heijastetaan korkeammasta itsestänne eikä lapsuutenne ja egonne peloista ja traumoista.
"Eetteripolttopisteessämme Delosin yllä, työskentelemme läheisesti lady Pallas Athenen, totuuden Jumalattaren, totuus- ja ymmärrysvoimien kanssa, viidennen totuus- ja parannussäteen chohanin, mestari Hilarionin kanssa sekä Suuren keskusauringon, Apollon kanssa. Itse asiassa neuvostomme on Kultaviittojen veljes- ja sisarloosin sivuhaara. Sallikaa minun selittää, miten voimme auttaa teitä ymmärtämään, miten vapaudutaan ja suojaudutaan harhalta.
"Täydeksi jumalolennoksi tulemisen prosessiin sisältyy hienovaraisia oppitunteja Jumalan feminiini- ja maskuliiniluonteen tasapainottamisesta (sisäänhengitys ja uloshengitys, jin ja jang, sisäistäminen ja säteileminen, rakkaus ja voima). Tämä sisäisen (feminiininen) ja ulkoisen (maskuliininen) todellisuuden tasapaino voidaan parhaiten saavuttaa, kun pystytte olemaan tietoinen kummistakin puolestanne. Kun olette tiedostaneet kummankin osan itsestänne, voitte sitten oppia tasapainottamaan ne sekä valve- (maskuliini) että unielämässänne (feminiininen). Mitä tietoisempi teistä tulee näiden henkilökohtaisten energioiden tasapainotusläksyjen oppimisesta, sitä nopeammin henkinen itsenne pystyy hallitsemaan mielen. Tämän tasapainon oppiminen kukoistaa vielä enemmän, kun on tapahtunut riittävästi sisäisen luonteen puhdistamista, mikä poistaa opitun ja itse luodun harhan.
"Ihmiskunnalle on annettu kaksi tärkeää lahjaa tämän evoluutioprosessin nopeuttamiseen. Ensimmäinen on tietoinen yhteys meidän kaltaisiimme ylösnousseisiin mestareihin. Nämä mestarit ovat astelleet evoluutiopolkua monissa maaruumiillistumissa ja siksi he pystyvät ymmärtämään ja auttamaan jokaista teitä sisäisellä matkallanne mestaruuteen.
"Toinen lahja on violetti muuntamistuli. Tämä violetti liekki on sisäinen toiminto, mikä on suoraan kutsuttavissa vapauttamaan energiaa kaikissa kokemuksissa. Violetti tuli on erittäin korkeavärähteinen henkivoima. Tämän valon ympäröimänä kaikki epätäydellisyys vapautetaan alkuperäiseen lähteeseen puhdistettavaksi ja jaettavaksi myöhemmin universumiin. Kaikki mikä selviää violetista tulesta, on varmasti vain korkeinta värähtelyä ja siksi jumalaista totuutta ja täydellisyyttä. Tällä muuntamistyökalulla voitte nopeasti erottaa totuuden harhasta. Voitte kutsua tätä tulta affirmaatiolla:
Roihua, roihua, roihua violetti tuli
ja muunna kaikki varjot valoksi, valoksi, valoksi.
"Delosin sisaret ja veljet auttavat teitä sisäisen ja ulkoisen elämänne tasapainottamisessa poistamalla yhden harhaverhon sisäisestä tietoisuudestanne 30 peräkkäisenä päivänä. Kunkin verhon poistamisen myötä he paljastavat teille lempeästi totuuden ja ymmärryksen näistä harhoista. Ajatelkaa sitä – 30 harhaverhoa nostetaan pois sisäisestä luonnostanne henkisen tiedostamisenne selkeyttämiseksi. Saatte merkittävän oppitunnin joka päivä. Esittäydymme 31. päivänä Elementtisadonkorjuujuhlassa, missä oman sisäisen kulkuneuvonne muodostavat elementit voivat esitellä lahjansa – tehostuneen etenemisen ja puhtauden – Maailman lordille.
"Joka päivä tämä puhdistusseremonia alkaa, kun teidät johdatetaan valkoiseen valopiirin, missä kaksi sisarta totuuspolttopisteestäni – melkein muodottomia vaaleanpunaisessa säteilyssään – auttaa teitä päästämään irti jokaisesta sisäisen maailmanne verhosta. Sitten kaksi veljeä piirin ulkopuolella auttaa teitä lisää. Veli Hilarionin polttopisteestä heijastaa kutakin verhoa koskevaa totuutta, mikä on tarpeellinen etenemisellenne. Sitten veli Apollon polttopisteestä auttaa teitä ilmentämään tämän totuuden ymmärtämisvoiman ulkoisessa mielessänne. Minä autan teitä muistamaan lisää tämän sisäisen seremonian ulkoisessa tietoisuudessanne. Kiinnittäkää huomiota tässä kuussa opittuihin oppitunteihin. Käyttäkää violettia tulta vapauttamaan kaikki varjot, jottei mikään voi harhauttaa teitä tästä palveluksesta elämällenne.
"Kuin lastaan vaaralta suojeleva äiti, kiedon teidät syliini ja vartioin henkistä kehitystänne, jotta tunnette turvaa. En lepää, ennen kuin jokainen teistä on vapaa ikuisen rauhan todellisuudessa, "minä olen" –tietoisuudessa."
Kun suuri lady lopettaa inspiroivan puheensa, tunnen rakkauden ja ykseyden väreilevän koko ryhmässä. Etsin taas opastani kysyäkseni, mitä minun on tarkoitus tehdä, kun kuulen sisältäni:
"Kyllä, rakkaani, sinut on kutsuttu osallistumaan tähän seremoniaan. Sinun on kuitenkin oltava valmis palaamaan maapallolle joka oppitunnin jälkeen, jotta voit maadoittaa sen fyysiseen asuusi. Oletko valmis tekemään sen?"
"No", sanon hitaasti. "En voi sanoa olevani innokas palaamaan tuohon laatikkojen maahan, mutta minua kyllä inspiroivat kovasti lady Leton sanat. Otaksun, että jos opin todella ymmärtämään, mitä hän sanoi, elämäni on paljon onnellisempaa."
"Onko tämä "kyllä", rakkaani?"
"Kyllä", sanon. "Se on "kyllä". Ja toivon, etten ole kadu sitä."
"Muista, rakkaani", se vastaa ystävällisesti, "että jokainen ponnistus minkä teet sielusi kehittymiseen, on ikuisesti osa olemustasi. Kun menet iltaisin nukkumaan, kutsu meitä ja katsomme, että palaat tänne."
"Onko minun lähdettävä nyt?" kysyn.
Mutta jo puhuessani tunnen, että huone ympärilläni hämärtyy ja minusta alkaa tuntua raskaammalta ja raskaammalta …
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.